MUST GO! - MUSic Theater GOes abroad! 2015-2016

 

Lukio sai Opetushallitukselta rahoitusta kansainvälistä MUST GO! - MUSic Theater GOes abroad! -hanketta varten lukuvuodelle 2015-16. Rahoituksen turvin tehtiin tammikuussa 2016 yhteistyön suunnittelumatka Espanjan Badajozin IES Reino Aftasi lukioon, jossa tavattiin yhteistyökumppanit myös Saksan Speyeristä ja Ruotsin Jönköpingistä. Yhteistyökumppanit löytyivät eTwinning-portaalin kautta. Suunnitteilla on jatkohanke, jonka merkeissä valmistettaisiin musiikkiesitys 1940-luvulta tähän päivään. Rantasalmen ja Ruotsin lukiot olisivat vastuussa musiikista, Saksan ammattikoulu puvustuksesta ja Espanjan lukio markkinoinnista ja tulosten levittämisestä.

 

Espanjan lukio oli hyvin vieraanvarainen ja edustajansa vastassa meitä jo Lissabonin lentokentällä kitaroineen. Kaikki järjestelyt toimivat hienosti ja saimme tutustua paitsi kouluun myös paikalliskulttuuriin. Opiskelijamme puhuivat niin hyvää englantia, että espanjalaisnuoret luulivat sen olevan Suomen toinen virallinen kieli! Suomen ja Espanjan lukiolaiset suunnittelivat jatkoyhteistyötä keskenään ja opettajat keskenään. Näin saimme kaikki kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä oman vertaisryhmämme kesken. Lukiolaiset ehtivät myös laulaa yhdessä, esittää kappaleita ja opettaa paikallisia tansseja toisilleen.

 

Saimme kaikki hyviä uusia ystäviä. Jatkohanke suunnattiin syksyllä 2016 aloittaneille I-luokan musiikkiteatterilinjalaisille.

 

Kuvat: Hilla Huupponen/itselaukaisu.

Tapahtumakalenteri - Rantasalmella tapahtuu