Nyt voi taas hakea Etelä-Savon nuorisovaltuustoon

Etelä-Savon nuorisovaltuuston kausi on päättymässä vuoden vaihteessa ja uusi jäsenhaku on käynnissä. Nuorisovaltuustoon voi hakea 13–25-vuotias, jonka kotikunta on Etelä-Savossa. Hakemuksia voi jättää 4.11.–31.12.2024 välisenä aikana. Nuorisovaltuustokausi on kaksivuotinen.

Alueelliseen nuorisovaltuustoon nimetään jokaisen Etelä-Savon kunnan nuorisovaltuustosta edustajat. Tämän lisäksi mukaan voi hakea niin sanotuille vapaille paikoille.

Hyvinvointialueen toiveena on saada mahdollisimman monipuolinen ryhmä edustamaan kaikkien eteläsavolaisten nuorten ääntä.

  • Mielestäni nuorisovaltuustoon kannattaa hakea, jos on kiinnostunut vaikuttamaan nuorten asioihin ja pitää tietynlaisista haasteista. Koskaan ei kannata pelätä tuoda omaa mielipidettään esille! Nuorisovaltuustossa on monenlaisia mahdollisuuksia. Nuva on opettanut minulle paljon esimerkiksi siitä, että näkemällä vaivaa pääsee pitkälle. Nuvan kautta saatujen mahdollisuuksien avulla olen saanut paljon uusia ystäviä ympäri Etelä-Savoa ja myös ympäri Suomea, kannustaa nuorisovaltuuston puheenjohtaja Sara Heino.

Nuorisovaltuuston puheenjohtajat vakuuttavat, että mukaan hakeminen ei vaadi aiempaa kokemusta tai tietoa nuorisovaltuustossa toimimisesta.

  • Kaiken tarvittavan kyllä oppii. Itse olen oppinut valtavasti kokouskäytänteistä ja ylipäätänsä vaikuttamisesta aluetasolta valtakunnan politiikkaan asti. Nuvaan kannattaa hakea varsinkin, jos olet sanavalmis ja vaikuttamisesta kiinnostunut nuori, vinkkaa varapuheenjohtaja Olivia Wetterstrand.

Nuorisovaltuustokausi aloitetaan yhteisellä ryhmäytymisellä ja järjestäytymiskokouksella alkuvuodesta.

  • Toivottavasti nuoret innostuvat rohkeasti hakemaan nuorisovaltuustoon. Nuorisovaltuusto on oiva paikka tuoda esille nuorille tärkeitä asioita ja osallistua hyvinvointialueen kehittämiseen sekä päätöksentekoon, muistuttaa nuorisovaltuuston ohjaaja Jani Naukkarinen.

Etelä-Savon alueelliseen nuorisovaltuustoon voi hakea ajalla 4.11.–31.12.2024 tällä hakulomakkeella (Microsoft Forms).