TIEDOTE 21.2.2024
Osallisuus ja käytöstavat puhuttivat aluevaltuustoa
Osallisuus ja käytöstavat nousivat aluevaltuuston keskeisiksi puheenaiheiksi (21.2.2024). Savonlinnassa kokoontunut aluevaltuusto selvitti iltakokouksensa parissa tunnissa.
Aluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) muistutti, että lauantaina 28.2. tulee kuluneeksi kaksi vuotta Venäjän laittomasta hyökkäyksestä Ukrainaan. Tämän on aiheuttanut perustavanalaisen muutoksen Euroopan turvallisuusympäristössä.
- Turvallisuus, huoltovarmuus ja varautuminen on noussut kaikkiin keskusteluihin mukaan. Kansalaisille tärkeimpiä palveluita ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, niiden saavutettavuus ja oikea-aikaisuus. Turvallisuuden tunne horjuu, jos apua ei saa. Hyvinvointialueiden syvenevä rahoituskriisi haastaa meitä kaikkia päättäjiä. Hyvinvointialueista ei saa tulla pahoinvointialueita. Alueen asukkaiden palvelujen tarkoituksenmukainen järjestäminen ja osaavan henkilöstön hyvinvointi tulee olla meidän kaikkien päätöksenteon keskiössä, Mikkonen sanoi.
Eloisan peruspääomaksi tuli 46,3 miljoonaa euroa
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen avaavan taseen 1.1.2023. Avaava tase tarkoittaa tasetilien alkusaldoja tilikauden ensimmäisenä päivänä. Taseen loppusummaksi muodostui noin 451,4 miljoonaa euroa ja peruspääomaksi noin 46,3 miljoonaa euroa.
Avaavan taseen käsittely aluevaltuustossa liittyy hyvinvointialueuudistukseen. Avaava tase muodostui uudistusta koskevan lainsäädännön ja kirjanpitolautakunnan tarkentavien ohjeiden mukaisesti yhdistelmänä Eloisalle uudistuksen myötä siirtyneistä omaisuudesta ja vastuista.
- Eloisalle siirtyneet omaisuus- ja pääomaerät kirjattiin alkusaldojen muutoksina tilikauden ensimmäiselle päivälle. Avaava tase muodostaa lähtökohdan vuoden 2023 kirjanpidolle. Uudistuksen vuoksi avaava tase oli tuotava aluevaltuuston hyväksyttäväksi ennen vuoden 2023 tilinpäätöksen käsittelyä, kertoo vt. hankinta- ja talousjohtaja Tiia Tamlander.
Eloisan avaava tase muodostuu hyvinvointialueen valmistelun aikaisesta taseesta, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän taseesta, Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän taseesta, kunnilta hyvinvointialueelle siirtyneistä vastuista ja omaisuudesta sekä useamman eri hyvinvointialueen kesken jakautuneelta Vaalijalan kuntayhtymältä vastaanotetuista omaisuudesta ja vastuista.
Lue lisää Eloisan avaavasta taseesta.https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024172-6
Lisätietoja
Vt. hankinta- ja talousjohtaja Tiia Tamlander, p. 040 571 1983, tiia.tamlander@etelasavonha.fi
Osallisuusohjelma on tehty monialaisen yhteistyönä
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen osallisuusohjelman, jossa kuvataan osallisuutta edistävät rakenteet, tavoitteet ja toiminta. Ohjelma innoitti valtuutetut kiittelemään ohjelmaan ja Veli Liikanen (vihr.) myös kysyi, miten alueen vieraskielinen väestö pääsee osallisuuteen mukaan.
Ohjelmaa valmistellut hankejohtaja Mari Teittinen myönsi, että osallisuus on jatkuvasti kehittyvä Eloisan toiminto ja että siinä on vielä kehitettävää ja parannettava. Muun kieliset tullaan Teittisen mukaan Eloisassa huomiomaan muun muassa asiakaspalautteen antamisessa.
Sanna Niemelä (vas.) puolestaan toivoi, että mielenterveysasiakkaat ja päihderiippuvaisia ei suljeta pois osallisuuden toimenpiteistä. Mali Soininen (kok.) puolestaan arvioi, että mitä syvemmälle osallisuuden kehittämisessä ja yhteisessä suunnittelussa päästään, se tuo myös säästöjä.
- Näemme asukkaiden osallisuuden Etelä-Savon voimavarana. Eloisa Etelä -Savo on aktiivisten asukkaiden maakunta, jossa ihmiset välittävät toinen toisistaan. Siksi osallisuusohjelmakin on laadittu monialaisena yhteistyönä lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten kesken. Sanansa ohjelmasta sanoivat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, vammaisneuvosto, nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja tulevaisuuslautakunta, kertoo Teittinen.
Osallisuutta edistetään lakisääteisten ja vapaaehtoisten vaikuttamistoimielinten lisäksi osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä sekä hyvinvointialueen kumppanuusyhteistyötä sidosryhmien kanssa.
- Konkreettisimmillaan osallisuutta edistetään esimerkiksi kokemusasiantuntijoiden kanssa yhteistyössä sekä erilaisin asiakaskyselyin ja -palautteiden avulla. Kokemusasiantuntijoita voi tavata palveluissa asioidessa, mutta he tuovat myös palvelujen kehittämisessä arvokasta asiakasnäkökulmaa. Tavoitteemme on lisätä myös asiakas- ja asukasraatitoimintaa suoran asukasosallisuuden mahdollistamiseksi, Teittinen kertoo.
Pääsääntöisesti maantieteellisesti laajan alueen työryhmien toiminta tapahtuu digitaalisin välinein, joskin erityisryhmien saavutettavuus on otettava erityisesti huomioon.
Lue lisää osallisuusohjelmasta.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024172-4
Lue osallisuusohjelma tästä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/kokous/2024172-4-51931.PDF
Lisätietoja
Hankejohtaja Mari Teittinen p. 044 417 3981, mari.teittinen@etelasavonha.fi
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi työsuojelupäällikön yhteistyössä työsuojeluvaltuutettujen kanssa laatiman ohjeen, jossa luodaan menettelytavat tilanteisiin, joilla voidaan puuttua luottamushenkilön epäasialliseen käyttäytymiseen tai joissa luottamushenkilö on epäasiallisen käyttäytymisen kohteena. Ohjeita pidettiin tarpeellisina, mutta valtuutettu muistuttivat myös puheoikeudestaan.
Valtuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen käytti asian avaukseksi puheenvuoron.
- Toivon, että paneudutte näihin ainoastaan kirjallisesti ja vältätte sellaisia tilanteita käytännössä, jottei näitä ohjeita tarvitse käyttää elävässä elämässä, Mikkonen kehotti.
Tanja Hartonen (kesk.) ihmetteli, mistä näissä ohjeissa on kyse ja piti tarpeellisena niitä myös henkilöstölle ja virkamiehille. Asian esittelijä Seppo Lokka kertoi, että henkilöstöllä on jo vastaavat ohjeet, koska työturvallisuus kuuluu työnantajan velvollisuuksiin. Lokan mukaan Eloisalla on pyrkimys olla paras työpaikka ja myös työturvallisuudesta halutaan huolehtia mahdollisimman hyvin.
Marita Mynttinen (kesk.) toivoi, että jatketaan Myö yhessä -hengessä. Mynttisille oli tullut yhteydenottaja kirjoittelusta ja some-postauksista. Mynttinen ja Tapio Honkamaa (kesk.) kiittivät hyvästä ohjeistuksesta ja kertoivat valtuutetuille tulleesta pääluottamushenkilöiden kirjeestä.
- Otetaan pahat sanat pois ja laitetaan rakentavat tilalle, Honkamaa toivoi.
Eija Stenberg (sd.) piti sääntöjä hyvinä. Hän kuitenkin muistutti, että valtuutetuilla oikeus sanoa mielipiteensä ja kertoi puolustavansa jatkossakin jokaista työpaikkaa Savonlinnassa.
Janne Laine (kesk.) muistutti, että valtuutetuilla on oikeus edustaa ja kertoa kansan näkemyksiä.
Lue ohjeistus epäasiallisen käyttäytymisen prosessissa täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024172-10
Lisätietoja
Turvallisuus- ja pelastuspalvelujen toimialajohtaja Seppo Lokka, p. 040 359 7864, seppo.lokka@etelasavonha.fi
Kaksi Attendon yksikköä siirtyy Eloisalle
Aluevaltuusto hyväksyi kahden Ristiinassa sijaitsevan Attendo Oy:n omistaman asumispalveluja tuottavan yksikön siirron hyvinvointialueen toiminnoiksi. Toinen on ikääntyneiden ja toinen vammaispalvelujen yksikkö.
Aluevaltuusto päätti lopullisesti Attendo Ikihyvä Oy:n yksiköiden liikkeenluovutussopimuksen hyväksymisestä. Asiakkaat saavat palvelut ja jatkavat asumistaan 1.4.2024 tapahtuvan siirron jälkeen kuten tähänkin asti mutta Eloisan toteuttamana.
Attendo Ikihyvän yksikössä on 17 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa, jotka on tähän asti ostettu Eloisalle.
Neuvottelut muutoksista ovat perustuneet Attendon uusiin kaavailuihin toiminnastaan Eloisan alueella. Henkilöstö siirtyy yksiköiden mukana liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti vanhoina työntekijöinä.
Lue lisää Attendon yksiköiden siirrosta.https://etelasavonha.fi/2024/01/29/talousarvion-esteellisyyskysymykset-saivat-ratkaisun-eloisan-hallituksessa/
Lisätietoja
Ikääntyneiden palvelujen palvelupäällikkö Niina Helminen p. 044 794 4002, niina.helminen@etelasavonha.fi Vammaispalvelujen palvelupäällikkö Kirsi Ruutala p. 040 509 3514, kirsi.ruutala@etelasavonha.fi Henkilöstölakimies Aki Rasimus p. 040 656 7444, aki.rasimus@etelasavonha.fi
Lisäksi aluevaltuusto
- hyväksyi lopullisesti hyvinvointialueen asiakasmaksut kuluvalle vuodelle.
- merkitsi tiedoksi aluevaltuutettujen sidonnaisuusilmoitukset.
- merkitsi tiedoksi aluevaltuustoryhmien raportit ryhmärahan käytöstä.
- päätti jatkaa talousarviopäätösten mukaisesti valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi tarkoitettua ryhmärahaa. Jokaista aluevaltuutettua kohti varataan enintään 1500 euron ryhmäraha ajalle 1.1.2024-31.12.2024
Lue lisää asiakasmaksuista täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024172-5 Lue sidonnaisuusilmoitukset täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/kokous/2024172-19-54797.PDF
Lue aluevaltuustoryhmien raportit ryhmärahasta täältä.https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024172-12
Lue lisää aluevaltuustoryhmien uudesta ryhmärahasta.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024172-13
—
LisätietojaAluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen, p.050 306 7270, anna-kristiina.mikkonen@etela-savo.fi Aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi
Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi
Aluevaltuuston kokouksen kaikki asiat ja päätökset asialistassa ja pöytäkirjassa, jotka julkaistaan täällä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024172