Vieraslajien havaitseminen ja torjunta
Vieraslaji on kasvi, eläin tai muu eliö, joka on ihmisen tahattoman tai tahallisen toiminnan seurauksena levinnyt oman luontaisen elinympäristönsä ulkopuolelle. Haitalliseksi vieraslaji voidaan määritellään, kun se uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja syrjäyttää alkuperäistä lajistoa. Haitallisuudesta säädetään kuitenkin joko kansallisella lailla tai EU:n tasoisella asetuksella. Lisäksi oman kategoriansa muodostaa säädellyt kasvintuhoojat, jotka ovat uhka ensisijaisesti ravintokasveille. Erotuksena edellisiin on tulokaslajit, jotka leviävät luontaisesti Suomen alueelle ilman ihmisen vaikutusta.
Voit lukea aiheesta lisää Vieraslajit.fi-palvelun verkkosivuilta. Palvelusta löytää kattavasti myös apua lajitunnistukseen sekä ohjeita torjunnan toteuttamiseen.
Mitä sinä voit tehdä?
Vieraslajit ovat merkittävä uhka luonnon monimuotoisuudelle ja elintärkeille ekosysteemipalveluille. Niiden torjunta ja hallinta vaativat monipuolisia keinoja sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä, mutta yksittäisen ihmisenkin teot ovat merkityksellisiä. Ensisijaisesti on pyrittävä ennaltaehkäisemään vieraslajien leviäminen, mutta kun laji on jo karannut ympäristöön, kannattaa havainnosta aina ilmoittaa. Parhaiten tämä onnistuu Vieraslajit.fi-sivuston kautta. Ilmoitus kannattaa tehdä myös torjuntatoimenpiteistä.
Kansalaisten tuottama avoin tieto auttaa viranomaisia kartoittamaan tilannetta ja kohdistamaan resursseja paremmin. Vieraslajien torjuntavastuu on kiinteistönomistajalla tai haltijalla, kun hän pystyy sen kohtuudellisilla toimenpiteillä toteuttamaan.