TIEDOTE 4.3.2024
Sopimuspalokuntien lisärahat koulutukseen, hälytyslisäksi ja ajokortteihin
Aluehallitus hyväksyi (4.3.2024) syksyllä paljon puhuttaneiden sopimuspalokuntien lisärahojen yksityiskohtaisen jaon.
Aluevaltuusto päätti talousarviokokouksessa (11.12.2023) lisätä pelastustoimen talousarvioon 100 000 euroa, joka kohdennetaan sopimuspalokuntien toiminta- ja palvelukyvyn parantamiseen. Päätöksen mukaan turvallisuuslautakunta saa tehdä esityksen, kuinka se kohdennetaan.
Ennen päätöksiä sopimuspalokuntalaisille tehtiin kysely, millä tavoin 100 000 euron määräraha tulisi kohdentaa sopimuspalokuntien toiminta- ja palvelukyvyn parantamiseksi. Vastauksia saatiin 49 kappaletta.
- Kyselyssä nousi esille kolme ehdotusta. Hälytysrahaan haluttiin reilu korotus, päivystäjille korvaus oman auton käytöstä ja koulutusvelkaa vähentää. Tämän mukaan olen sitten muotoillut ehdotuksen, kertoo turvallisuus- ja pelastuspalvelujen toimialajohtaja Seppo Lokka.
Aluehallitus hyväksyi turvallisuuslautakunnan esityksen, jonka mukaan sopimuspalokuntien 100 000 euron kehittämisraha kohdennetaan seuraavasti:
– Sopimuspalokuntien henkilöstölle järjestetään neljä koulutus/kehittämispäivää yhteensä noin 120 henkilölle. Koulutuspäivien kustannusarvio on noin 39 000 euroa. – Sopimuspalokuntien hälytysrahaa korotetaan 15,22 eurolla kesä, heinä ja elokuussa. Hälytysraha on yhteensä 45,66 euroa ja on kuusinkertainen em. ajanjaksolla. Hälytysrahan nosto vaatii paikallisen virka- ja työehtosopimuksen muuttamisen. Hälytysrahan korotuksen kustannusvaikutus on noin 41 000 euroa. – Sopimuspalokuntien henkilöstön ajokorttikoulutukseen varataan 20 000 euroa.Lue lisää sopimuspalokuntien kehittämisrahasta täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024186-9
Lisätietoja
Turvallisuus- ja pelastuspalvelujen toimialajohtaja Seppo Lokka, p. 040 359 7864, seppo.lokka@etelasavonha.fi
Nuorisovaltuuston siirto Eloisalle sinetöitiin sopimuksella
Etelä-Savon maakuntaliiton ja hyvinvointialueen välille on laadittu sopimus, joka vakiinnuttaa Eloisan toimintana olevan nuorisovaltuuston ja maakuntaliiton yhteistyön.
Etelä-Savon maakuntaliitossa toimi aiemmin Etelä-Savon nuorisovaltuusto (”Esa-Manu”), joka on mm. edusti nuoria maakunnan päätöksenteossa ja toi nuorten ajatuksia maakunnan toimielinten käsiteltäväksi, edisti nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia. Jäsenillä on ollut useita eri tahojen alaisia edustus- ja asiantuntijatehtäviä sekä ohjausryhmäjäsenyyksiä.
Hyvinvointialuelain mukaan aluehallituksen on asettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Kahden nuorisovaltuuston työ on jo aiemmin käytännössä yhdistetty.
- Etelä-Savon alueella ei ole tarkoituksenmukaista pitää päällekkäisiä toimielimiä. Sopimus turvaa ja mahdollistaa maakuntaliiton ja hyvinvointialueen välisen yhteistyön nuorten asioihin liittyen sekä nuorisovaltuuston laaja-alaiset toimintaedellytykset. Jatkossakin Etelä-Savon nuorisovaltuusto voi käsitellä maakuntaliiton asioita, mikäli maakuntaliitto sitä pyytää, kertoo Eloisan konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä.
Lue lisää nuorisovaltuustosta.https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024186-6
Lisätietoja
Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, p. 044 770 0577, sami.sipila@etelasavonha.fi
—
Lue koko aluehallituksen esityslista ja pöytäkirja täältä.
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024186
Osallistujapaneeli suljettu