EtusivuEloisaEtelä-Savon kyläturvallisuushanke etenee: Kyläturvaryhmät osaksi Etelä-Savon kokonaisturvallisuuden ketjua

Etelä-Savon kyläturvallisuushanke etenee: Kyläturvaryhmät osaksi Etelä-Savon kokonaisturvallisuuden ketjua

Etelä-Savon kylät ovat jatkossa entistä valmiimpia erilaisiin häiriötilanteisiin. Sähkö- tai vesihuollon katkoissa ja muissa häiriötilanteissa kyläturvaryhmät toimivat linkkinä asukkaiden ja viranomaisten välillä.

  • Etelä-Savo on harvaan asuttu, järvien rikkoma maakunta, jossa on paljon iäkkäämpää väestöä ja kausiasutusta. Avun saaminen jonnekin niemennokkaan tai kaukana järvenselällä sijaitsevaan saareen voi kestää pitkäänkin. Laajoissa häiriötilanteissa kyläturvaryhmät toimivat tärkeänä linkkinä asukkaiden ja viranomaisten välillä, toteaa riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Kylillä on valtavasti tahtoa ja kykyä yhteisölliseen varautumiseen: naapuriapurinkejä perustetaan ja eri yhdistyksien sekä naapurikylien kanssa tehdään yhteistyötä. Sään ääri-ilmiöt haastavat kyliä esimerkiksi lamaannuttamalla mobiilitukiverkkoja.

  • Viranomaisten tehtäviin kuuluu huolehtia varautumisesta, mutta myös asukkailla on siihen paljon annettavaa. Kyläturvaryhmät ovat tärkeä linkki viranomaisten tilannekuvan muodostamisessa ja tiedonkulussa, toiminnanjohtaja Mervi Lintunen Järvi-Suomen kylät ry:stä kertoo.

Etelä-Savon Kyläturvallisuus -hanke on valtakunnan mittakaavassa hyvin ainutlaatuinen, sillä viranomaiset ovat olleet tiiviisti mukana hankkeen valmistelusta saakka. Näin on saatu varmistettua yhteinen tahtotila hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Hankkeessa edetään kuitenkin kylälähtöisesti ja kylien ehdoilla, pakottamatta johonkin muottiin. 

– Mukaudumme ketjuna siihen, mihin kylät pystyvät. Olemme jo aloittaneet toimintamallin muovaamisen viranomaisketjussa yhdessä kuntien ja Eloisan toimialojen kanssa, sanoo Jämsä.

Kyläläisten aktiivisuus ilahduttaa

Kyliin perustettavat turvaryhmät ja kylävalmiustalot kytketään osaksi Etelä-Savon maakunnallista varautumis- ja valmiusverkostoa. Tavoitteena on myös luoda häiriötilanteiden varaviestintäjärjestelmä, kyläradio.

  • Kyläläisten innokkuus osallistua varautumistoimintaan on ollut tosi positiivinen asia. Etelä-Savon reilusta 190 kylästä on lähtenyt jo yli 80 mukaan hankkeeseen. Asukastapaamisissa pinnalla ovat olleet etenkin ensiapu- ja alkusammutustaidot sekä kotivara-asiat, kertoo projektipäällikkö Katja Kalenius Järvi-Suomen kylät ry:stä.

Kaksivuotisella Etelä-Savon kyläturvallisuus -hankkeella parannetaan kyläyhteisöjen omatoimista varautumista ja valmiutta sekä vahvistetaan yhteisöllisyyttä. Hankkeen toteuttajana on Järvi-Suomen kylät ry yhteistyössä Etelä-Savon hyvinvointialueen pelastustoimen kanssa. Kuntien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.

Etelä-Savon pelastuslaitos toimii hankkeessa yhteistyökumppanina tuoden siihen pelastustoimen ja varautumisen tietotaitoa sekä asiantuntemusta maakunnallisen varautumisen ja kokonaisturvallisuuden rakentamisesta.

Etelä-Savon kyläturvallisuus -hanke on rahoitettu Euroopan maaseuturahastosta 2025–2027 ja rahoituksen on myöntänyt Itä-Suomen elinvoimakeskus. Hanke on Älykkäät kylät -yhteistyöhanke. Hankkeen budjetti on noin 360 000 euroa ja toteutusaika 1.11.2025–31.12.2027.

Tutustu kylavara.fi-sivustoon.

Kuvassa vasemmalta projektityöntekijä Anni Pietarinen, riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä, toiminnanjohtaja Mervi Lintunen ja projektipäällikkö Katja Kalenius.